Keski-Helsingin musiikkiopisto
* tarjoaa musiikin opetusta keskustan alueella
* yhdistää tavoitteellisen, lempeän määrätietoisen musiikin opiskelun ja luovan ilmaisun
* Päämääränä on oppilaan hyvä musiikkisuhde – mahdollisuus taiteelliseen, taidolliseen ja emotionaaliseen kasvuun.
* Opetus perustuu yksilöllisiin, valmiustasojen mukaan räätälöityihin opintosuunnitelmiin.
* Soittimen hallinta klassisen tai rytmimusiikin ohjelmiston myötä on opetuksen perusta, jota rikastuttavat oma musiikin tuottaminen, musiikin teknologia, taiteiden integrointi ja ilmaisuopetus.
* Yksilö- ja ryhmäopetuksessa sekä varhaisiän musiikkikasvatuksessa on mukana noin 550 oppilasta ja 35 opettajaa.
* perustettu vuonna 1984; edeltäjä Hellaksen Pianokoulu (1979-84)
* Opisto on lakisääteisen valtionoavun ja Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen piirissä.
* Ylläpitäjä Keski-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry.
Keskellä pääkaupungin kulttuuritarjontaa
Musiikkiopisto on paitsi perinteen ja taidon siirtäjä, myös aktiivinen musiikkikulttuurin edistäjä, joka toimii aktiivisesti myös opiston ulkopuolella.
* Konserttien merkeissä opistolaisia voi tavata esimerkiksi Suomen Kansallismuseossa, Töölön, Kallion ja Temppeliaukion kirkossa, Kampin palvelukeskuksessa ja Kustaankartanon vanhainkodissa tai taiteen keskellä Cygnaeuksen galleriassa.
* Helsinkiläisten peruskoulujen ja päiväkotien kanssa toteutetaan yhteistyöprojekteja ja järjestetään päiväkotimuskareita.
* Nuorekas opettajakunta pyrkii jatkuvaan vuorovaikutukseen ympäristön ja alan tutkimuksen kanssa.
Opiston toiminnasta voit lukea myös keväisin ilmestyvästä Trioli-lehdestä. Uusimmat Triolit löydät opistolta.
Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtorina toimii Petri Aarnio. Reksin blogi
