Opettaja

Olen Markus Hallikainen, sellisti ja musiikin maisteri. Opettajana haluan kannustaa sellistejä rohkeaan ilmaisuun, oivalluksiin ja musiikin tuottamisen iloon. Minua kiehtoo monimuotoinen toiminta musiikin ja kulttuurin kentällä. Pedagogin työn lisäksi olen esiintynyt aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla.

www.markushallikainen.com

Soittimeni

Sello teki lähtemättömän vaikutuksen vuonna 1992, ollessani 5-vuotias. Sen ääni on innoittanut aina siitä asti ja pidänkin selloa hyvin ilmaisuvoimaisena instrumenttina. Onhan se lisäksi lähellä ihmisen äänialaa, tarjoaa mahdollisuuksia matalaan ja syvään soittoon kuin myös soittoon ”korkealta ja kovaa”! Sellolla voi soittaa hyvin monipuolista ohjelmistoa.

Mitä soittotunnilla tehdään?

Tunneilla soitetaan paljon hienoa musiikkia! Tavoitteena on kehittää myös teknisiä valmiuksia ja antaa avaimia ratkaisujen löytämiseen ja harjoitteluun, etydejä ja asteikkoja ym unohtamatta! Toiveena on lisäksi kannustaa oppilaita itsenäisyyteen taiteilijoina sekä laaja-alaiseen musiikin ja sellonsoiton hahmottamiseen. Oppilaita ohjataan myös kamarimusiikin ja orkesterisoiton saloihin.

Soitinopintojen sisältö

Opinnot  koostuvat Perusopintojen Soiva taito 1 ja Soiva taito 2 -opintokokonaisuuksista sekä syventävistä opintojen opintokokonaisuudesta. Opintoihin kuuluu soittotuntien lisäksi musiikin hahmotusaineet (muha) ja yhteissoitto. Opinnoista on tarkempi kuvaus opetussuunnitelmassa.

Suoritukset

Soittamiseen kuuluu luonnollisesti esiintyminen vähintään kerran kaudessa jossain tilaisuudessa. Perusopinnoissa opitut asiat näytetään  Soiva taito 1 ja Soiva taito 2 -konserteissa ja ne voidaan jakaa pienempiin osasuorituksiin. Syventävien opintojen lopputyön sisältö ja tavoitteet asetetaan yhdessä opettajien ja rehtorin kanssa.

Arviointi ja palaute

Arvointi on jatkuvaa ja kohdistuu siihen, kuinka oppilas on saavuttanut yhdessä opettajan kanssa asettamansa tavoitteet. Suoritukset arvioidaan ja niistä saa yleensä kirjallisen palautteen. Arvioinnista ja palautteesta on lisää opetussuunnitelman kohdassa 8.

Soitinesittely

Soitinkohtainen opintosisältö

PERUSOPINNOT
Soiva taito 1 (POP1)

  • Asteikot 1 oktaavissa
  • Primavista
  • Etydi tai vastaava harjoitus
  • Konsertissa soitetaan 2-3 kappaletta 

Sisältö:

  • Erityyliset sävellykset
  • Tason mukainen oma sävellys ja/tai improvisaatio vapaaehtoinen
  • Ryhmäsoitto/duosoitto suositeltavaa

Soiva taito 2 (POP 2)

  • Asteikot 3 oktaavissa
  • Prima vista
  • Etydi tai vastaava harjoitus 

Konsertin sisältö 

  • Laaja teos (sonaatti, konsertto, sarja) sekä yksi kappale 
  • Vaihtoehtoisesti voi soittaa esimerkiksi 3 pienempää kappaletta laajan teoksen sijaan 
  • Tason mukainen oma sävellys tai improvisaatio vapaaehtoinen mutta suositeltava 

Ryhmäsoitto/duosoitto suositeltavaa

SYVENTÄVÄT OPINNOT

  • Asteikot 4 oktaavissa
  • Prima vista
  • Etydi suoritetaan tunnilla 

Lopputyö 

  • Oppilas on erikoistunut solistiseen instrumentin hallintaan
  • Konsertissa soitetaan 1-2 osaa jostakin J.S. Bachin 6 soolosellosarjasta, laaja teos (sonaatti, konsertto, sarja) sekä yksi kappale. Tason mukainen improvisaatio tai sävellys vapaaehtoinen. Ryhmä- tai duosoitto vapaaehtoinen.
  • Oppilas on syventänyt osaamistaan asiantuntijaopettajien kanssa sävellykseen, improvisointiin, musiikkiteknologiaan tms: 

Lopputyön sisältö ja tavoitteet asetetaan yhdessä opettajien kanssa. Rehtori vahvistaa lopputyösuunnitelman.

Kaikissa tasoissa on suositeltavaa tallentaa eri vaiheita opinnoissa (konsertteja, asteikkosoittoa, etydejä, improa, sävellyksiä, ryhmäsoittoa jne.). Tallenteet lisätään eepokseen.