Viulu

Opettajat

Olen Tarja Manninen ja opetan viulunsoittoa. Koulutukseni olen saanut pääasiassa Sibelius-Akatemian Esittävän säveltaiteen osastolla.
Työni on kohtaamista, musisointia, heittäytymistä, tunteita, myötäelämistä sekä perinteisen tiedon ja taidon välittämistä. Vuorovaikutus erilaisten ja eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa on vastuullista ja erittäin antoisaa.

Rakastan vapautta ja vesielementtejä. Vapaa-aikana virkistänkin usein kehoani ja mieltäni vedessä tai veden äärellä.

Olen Kirsi Manninen ja valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian Esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta. Opetan Keski- Helsingin musiikkiopistossa kaiken ikäisiä viulisteja vasta-alkajista edistyneempiin. Koen lasten kanssa työskentelyn todella antoisaksi. Elämyksellisyys, ilo ja onnistumisen kokemukset ovat tavoitteina yksilö- ja ryhmätunneilla. Vuosien varrella olen saanut runsaasti kokemusta erilaisista oppijoista ja siitä, kuinka jokaiselle voidaan löytää oma polku viulunsoiton ihanaan maailmaan.

Soitin

Viulu on jousisoitinperheen korkeaäänisin soitin, jota soitinten kuningattareksikin kutsutaan.
Hyvä ikä viulunsoiton aloittamiseen on keskimäärin 5-7v
Jos pidät viulun soinnista, olet tarkkakorvainen ja hyvä keskittymään, viulu saattaa hyvinkin olla juuri Sinulle sopiva soitin.

Mitä viulutunneilla tehdään?

Viulutunneilla musisoidaan alusta lähtien yhdessä opettajan ja soittokavereiden kanssa. Opetellaan oikeita soittoasentoja ja viulunsoiton tekniikkaa leikinomaisten harjoitusten ja erilaisten usein tuttujenkin laulujen ja pienten kappaleiden avulla.
Vanhemmat saavat olla alussa tunneilla mukana, jotta heidän on helpompaa auttaa pientä soittajaa kotiharjoittelussa.
Aluksi soitetaan pääasiassa korvakuulolta. Kun nuotinlukukin alkaa vähitellen sujua, viulistit pääsevät myös orkesteriin.

Soitinopintojen sisältö

Opinnot  koostuvat Perusopintojen Soiva taito 1 ja Soiva taito 2 -opintokokonaisuuksista sekä syventävistä opintojen opintokokonaisuudesta. Opintoihin kuuluu soittotuntien lisäksi musiikin hahmotusaineet (muha) ja yhteissoitto. Opinnoista on tarkempi kuvaus opetussuunnitelmassa.

Suoritukset

Soittamiseen kuuluu luonnollisesti esiintyminen vähintään kerran kaudessa jossain tilaisuudessa. Perusopinnoissa opitut asiat näytetään  Soiva taito 1 ja Soiva taito 2 -konserteissa ja ne voidaan jakaa pienempiin osasuorituksiin. Syventävien opintojen lopputyön sisältö ja tavoitteet asetetaan yhdessä opettajien ja rehtorin kanssa.

Arviointi ja palaute

Arvointi on jatkuvaa ja kohdistuu siihen, kuinka oppilas on saavuttanut yhdessä opettajan kanssa asettamansa tavoitteet. Suoritukset arvioidaan ja niistä saa yleensä kirjallisen palautteen. Arvioinnista ja palautteesta on lisää opetussuunnitelman kohdassa 8.

Soitinesittely

Orkesterikone: viulu

Soitinkohtainen opintosisältö

PERUSOPINNOT
Soiva taito 1 (POP 1)

  • Asteikot opiskellaan tunnilla ( D 1-okt. A ja G 2-okt. a,e ja h 1-okt.)
  • Prima vista-taitoja opiskellaan tunnilla

Soiva taito1 konsertti

  • Kaksi eri tyylistä pienimuotoista teosta
  • Etydi tai sitä vastaava pienimuotoinen teos

Soiva taito 2

  • Asteikot opiskellaan tunnilla (2 okt.a,g,h,1.as.,2 okt.C,2.as.C/D 3.as.ja D 4.as)
  • Prima vista-taitoja opiskellaan tunnilla

 Soiva taito 2A  konsertissa: ( Voidaan jakaa kahteen osaan)

  • Ääriosa konsertosta, sonatiini tai variaatioteos
  • Pienimuotoinen teos
  • Etydi
  • Asteikot opiskellaan tunnilla(kromaattinen G,kaksi 2 okt.ast.
  • Duuri ja molli 5.as.E,e,c.kaksi 3 okt.ast.duuri ja molli G,a,B,kaksi kaksoisääniast.C,G,B)
  • Prima vista- taitoja opiskellaan tunnilla

Soiva taito 2B konsertissa: (Voidaan jakaa kahteen osaan)

  • Kaksi osaa laajamuotoisesta teoksesta tai variaatioteos
  • Kaksi pienimuotoista teosta( tai yksi, jos ohjelmassa on koko laajamuotoinen teos)
  • Etydi

   Konsertti voi sisältää kamarimusiikkia.

SYVENTÄVÄT OPINNOT (SOP)

  • Asteikot opiskellaan tunnilla ( kolmioktaaviset G,g,A,a terssit,sekstit ja oktaavit mukaan lukien.)
  • Prima vista-taitoja opiskellaan tunnilla

Lopputyö:

Oppilas on erikoistunut solistiseen instrumentin hallintaan. Konsertti koostuu eri tyylisistä kappaleista: ( Mahdollista jakaa kahteen osaan) Esim.

  • Konserton ääriosa
  • Sonaatti
  • 1-2 eri tyylistä pienimuotoista teosta

Konserttiohjelma voi  sisältää sooloviuluteoksen. Osa ohjelmasta voi olla kamarimusiikkia. Konserttiohjelman voi koostaa vapaasti yllä olevaa esimerkkiä varioiden niin, että konsertin kesto on n. 20min.

Oppilas on vaihtoehtoisesti syventänyt osaamistaansävellykseen, improvisointiin,musiikinteknologiaan tms. asiantuntijaopettajien kanssa.

  • Lopputyön sisältö ja tavoitteet asetetaan yhdessä opettajien kanssa.
  • Rehtori vahvistaa lopputyön suunnitelman.
  • Kaikilla tasoilla on mahdollista tallentaa konsertteja, sävellyksiä, yhteissoittoa, improvisaatiota ja lisätä ne eepokseen.