
Musiikkileikki
Musiikkileikkiryhmissä on herätetään rakkaus musiikkiin ja avataan kanavat musiikilliselle tunneilmaisulle. Ryhmissä työskennellään kuunnellen, liikkuen, laulaen, soittaen, loruin, värein ja mielikuvin.
Muskariin voi ilmoittautua noin 3kk:n ikäisestä alkaen. Perheryhmissä (0-2v) lapsi osallistuu tunneille yhdessä oman aikuisen kanssa. Ryhmät muodostetaan pääsääntöisesti syntymävuoden mukaan: vauvat, pallerot, taaperot, muksut, tenavat, rytmiikka 5-6 v, kantele 1 & 2, soittoniekat 6-8 v).
Opetus etenee vuosittain: Lasten kasvaessa siirrytään suorista toimintaimpulsseista yhä eriytyneempään ja keskittyvämpään työskentelyyn. Oppiminen tapahtuu spiraaliperiaatteella, tuttuun materiaaliin palataan seuraavana vuonna syventämällä ja laajentamalla aikaisemmin opittua.
Käytössä ovat rytmi- ja melodialyömäsoittimien lisäksi 5–kieliset kanteleet.
Uusien muskarilaisten ilmoittautuminen alkaa keväisin 1.5. Ilmoittautuminen tehdään täyttämällä ilmoittautumislomake Eepoksessa. Vapaille paikoille voi ilmoittautua ympäri vuoden. Muskarin voit ostaa myös lahjaksi verkkokaupastamme.
Musiikkileikkiryhmien ohjaajana toimii varhaisiän musiikinopettaja Sari Norja
sari.norja(at)khmusiikki.fi.
**
Tiesitkö, että vähintään kahden vuoden osallistuminen viikoittaiseen alle tunnin mittaiseen musiikkileikkiryhmään vahvisti lasten äänteiden prosessoinnin taitoja ja sanavarastoa. Lue suomalaisen tutkimuksen tuloksista.
Rytmiikka
5–6 -vuotiaiden rytmiikassa tutustutaan musiikin maailmaan leikinomaisesti rytmien kautta. Tunnit sisältävät mm. loruja, lauluja, kehorytmejä, koordinaatioharjoituksia sekä soittamista djemberummuilla ja muilla rytmisoittimilla. Rytmiikkatunneilla pyritään kehittämään myös kokonaisvaltaista ilmaisutaitoa.
Ukulele-ryhmä
Ukulelen soiton alkeita 6-8 vuotiaille. Ukuleleryhmässä opitaan helpoimmat soinnut ja yksinkertaisia peruskomppeja. Soittaminen tukee aina laulamista ja soittohetkien lomassa rytmiikkaharjoitukset sekä musiikkiliikunta tuovat tuntiin lisämaustetta.
Soittoniekkaryhmät
6–8 -vuotiaiden Soittoniekoissa keskitytään hauskaan yhteismusisoimiseen ja musiikkiliikuntaan sekä tutustutaan samalla musiikin perusasioihin. Tavoitteena on kehittää musiikin hahmotuskykyä kehollisin ja soitannollisin keinoin. Vuoden aikana tehdään myös tuttavuutta erilaisiin soittimiin ja saadaan valmiuksia soitinopiskeluun. Käytössä ovat rytmi- ja melodialyömäsoittimet, joiden lisäksi voidaan käyttää kanteleita ja pianoa.
Lukujärjestys 2023–24
Ilmoittautuminen alkaa 1.5.2023.
Ryhmät määräytyvät syntymävuoden perusteella. Lukuvuosi alkaa maanantaina 21. elokuuta 2023. Lukuvuodessa on 32 toimintaviikkoa. Ilmoittautuminen alkaa 1.5.2023 tästä linkistä.
Ryhmien kesto 45 minuuttia, pitempi aika on erikseen merkitty ryhmän kohdalle.
MUKSUT (synt. 2020)
maanantai 16.15
TENAVAT (synt. 2019)
maanantai 17.00
RYTMIIKKA 5-6 v.
maanantai 17.45 (60 min)
VAUVAT (synt. 2023)
tiistai 15.30
TENAVAT (synt. 2019)
tiistai 16.15
KANTELE 1 (synt. 2018)
tiistai 17.00
SOITTONIEKAT 6-8 v.
tiistai 17.45 (60 min)
PALLEROT (synt. 2022)
keskiviikko 15.30
TAAPEROT (synt. 2021)
keskiviikko 16.15
KANTELE 2 (synt. 2017)
keskiviikko 17.00 (60 min)
UKULELE 6-8 v.
keskiviikko 18.00 (60 min)
TAAPEROT (synt. 2021)
torstai 10.00
PALLEROT (synt. 2022)
torstai 10.45
VAUVAT (synt. 2023)
torstai 11.30
MUKSUT (synt. 2020)
perjantai 10.00
TENAVAT (synt. 2019)
perjantai 10.45
PALLEROT (synt. 2022)
perjantai 11.30
RYTMIIKKA 5-6 v.
perjantai 12.15 (60 min)
UKULELE 6-8 v.
perjantai 13.15 (60 min)
TAAPEROT (synt. 2021)
perjantai 14.15
PALLEROT (synt. 2022)
lauantai 10.00
MUKSUT (synt. 2020)
lauantai 10.45
KANTELE 1 (synt. 2018)
lauantai 11.30
SOITTONIEKAT 6-8 v.
lauantai 12.15 (60 min)